Roineen kierros 13.10.

ROINEEN KIERROS

TEHTAIDEN PIIPUT – MAASEUDUN MAUT JA MAISEMAT

Opastettu ohjelmallinen bussiretki Juhani Viidan johdolla on leppoisa hyvän mielen matka. Lauluissakin tunnetuiksi tulleet kansallismaisemat avautuvat kiehtovina eteemme. Mielenkiintoiset kohteet tarjoavat katsottavaa ja koettavaa kaiken ikäisille.

Ensimmäinen kohteemme, Kangasalan Lepokoti, huokuu jäljittelemätöntä entisyyttä. Oppaan johdolla tutustumme taloon, missä lukuisat maamme kulttuurin merkkihenkilöt Jean Sibeliusta myöten lomailivat ja keräsivät inspiraatioita kuuluisiin töihinsä. Karjalan kansan evakkotaipaleet ja jälleenrakentamisen aika avautuvat puolestaan karjalaisen kulttuurin keskuksessa Kangasalan Äijälässä. Opastetun kierroksen jälkeen vietämme tuokion karjalaisten laulujen parissa.

Ohitettuamme Valkeakosken, saavumme Pälkäneelle ja sitten piipahdamme Kanta-Hämeen puolelle Hauholle, missä Lautsian lomakeskuksessa nautimme matkan hintaan sisältyvän maittavan lounaan.

Rönnvikin viinitilalla Pälkäneellä kuulemme maaseutuyrityksen ajankohtaisista asioista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Oppaan johdolla perehdymme viinintuotantoon ja tuotteisiin. Kuulemme myös tilan broileri-tuotannosta sekä yleisesti maatalouden harjoittamisesta. Tilaopastuksen kruunaa makuhermoja kutkuttava lasillinen talon suosikkijuomaa.

Matkamme edetessä Suuren Pohjan sodan taistelut ja keskiaikaisen kirkon historia kertautuvat. Hetki Vehoniemen Automuseossa antaa hyvän kuvan itsenäisyytemme ajan liikenteen kehittymisestä. Halukkaat voivat kiivetä näkötorniin ihailemaan Roineen ja Längelmäveden silmiä hiveleviä maisemia.

Juhani Viita on kokenut ryhmävetäjä, jonka tavaramerkkeinä ovat pettämätön tilannetaju ja lämminhenkinen vuorovaikutus. Huumori ja musiikki rytmittävät näitäkin matkoja. Ja taatusti väki viihtyy.

TERVETULOA!

Retken aikataulu on seuraava:

-Lähtö klo 8.30 Ylöjärven Matkatie, klo 9.00 Tampereen Vanha kirkko

-Klo 9.20 Kangasalan Lepokoti (opastettu kierros) jäljittelemättömään historian tunnelmaan talossa, missä maamme tunnetuimmat taiteilijat viettivät lomiaan. (kuva liitteenä)

-Klo 10.15 Karjalaisen kulttuurin keskus Äijälä (opastus ja musiikkituokio karjalaisten laulujen parissa). Siis tutustutaan karjalaiseen kulttuuriin, evakotaipaleeseen ja jälleenrakentamisen aikaan.

-Klo 12.00 Lounas-buffet Lautsiassa

-Klo 13.15 Rönnvikin viinitila (opastus ja lasi talon suosituinta viiniä)

-Klo 15.30 Vehoniemen Automuseon vierailu

-Klo 17.00 mennessä paluu Tampereelle

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*