Kohtaa mut!

kohtaamut_sininen_word

Vammaisten ja vammattomien ihmisten tasavertaisen kaveruuden ja helppojen kohtaamisten aika on nyt.
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry kutsuu kehitysvammaiset ihmiset, heidän läheisensä, yhdistystoimijat, alan ammattilaiset ja ylipäätään kaikki ihmiset jatkamaan yhdessä alun perin Kehitysvammais-illasta alkunsa saanutta #kohtaamut-kansanliikettä.

Viikko sitten sain kunnian olla mukana Hämeenkyrön Toimintakeskuksen järjestämässä Kohtaa mut! -tapahtumassa Heiskalla. Toimarin Annamaija soitti ja kysyi, mahtaisiko Minni ja Meripojat lähteä mukaan tapahtumaan. Rahaa ei ollut käytössä paljon, mutta toiveissa oli järjestää tanssit elävän musiikin säestyksellä. Kun kysyin Annamaijalta, minkä verran porukkaa olisi suunnilleen tulossa, sain vastauksen ”Toivottavasti enemmän kuin edelliskerroilla”. Lähestulkoon nollasta ei ole suunta kuin ylöspäin.
Päätettiin siis lähteä mukaan ja pitää hauskaa vaikka sitten pelkällä Toimarin porukalla!
Mutta kuinka kävikään? Väkeä tuli niin paljon, että tuoleja ja pöytiä piti kantaa lisää, ja tanssilattialla riitti porukkaa! Tunnelma oli mahtava ja tanssien lopuksi kaikilla (myös orkesterilla) oli hiki ja hymy korvissa.

Jatkuvasti kuulen ihmisten valittavan, kun Hämeenkyrössä ei tapahdu ikinä mitään. Tai jos tapahtuu, niin väärään aikaan, väärässä paikassa, väärän ikäisille tai on liian kallista. Nämä tanssit tanssittiin torstai-iltana klo 18-20 Hämeenkyrön keskustan tuntumassa, suositussa juhlapaikassa, ikärajattomasti ja ilmaiseksi. Kuitenkin paikalla oli enimmäkseen vammaisia lähipiireineen. Miksi?

Mitä jos kyseessä olisikin ollut ”tavalliset” tanssit? Olisitko Sinäkin tullut?

Kohtaamme erilaisia ihmisiä jatkuvasti. Sinä olet erilainen kuin minä. Emme kuitenkaan jatkuvasti mieti, kuinka meidän pitäisi toisiimme suhtautua. Kohtaamme toisemme niin kuin ihmiset toisensa kohtaavat. Missä menee se raja, jonka jälkeen joku muuttuu liian erilaiseksi? Niin erilaiseksi, että häneen pitää ylipäätään suhtautua jotenkin.
Juttelimme aiheesta viikonloppuna muutaman ystävän kanssa. Eräs pienten lasten isä kertoi tilanteesta, missä aikuinen, vammainen mies oli toiminut vähän hassusti. Ensimmäinen reaktio oli sanoa lapsille, että ”Ei saa nauraa”. Vaikka lapsia ei edes naurattanut. Lapsia kiinnostaa tietää miksi joku tekee jotain tai miksi joku näyttää joltain. Usein kuulee, kun lapsi suureen ääneen kysyy ”Äiti, miksi tuo täti puhuu noin?” tai jotain muuta vastaavaa. Ja aivan liian usein vastauksena on vaivaantunutta hyssyttelyä. Ei saa tuijottaa. Ei saa kysyä.

Kuinka me opetamme lapsiamme ymmärtämään erilaisuutta jos emme itsekään sitä osaa käsitellä?

Seuraavalla kerralla kun lapsesi kysyy jotain, vastaa. Jos et osaa vastata, kysy. Kysyminen on aina parempi vaihtoehto kuin näkymättömäksi tekeminen.

”Välillä on yksinäistä, välillä ei. Välillä se tuntuu kuin löisi vasaralla seinään. Kaipaan kaveria.”
Kimmo Puustinen

Rauhaisaa joulun odottelua toivottelee
Minna

 

 

matrocks