Harrastaminen kuuluu kaikille

Minulle harrastukset ovat aina olleet tärkeitä, sillä ne tuovat mukanaan paljon henkistä voimavaraa arkeen. Vammaisurheilu on ollut osa elämääni jo yli 10 vuotta ja se on kirjoitukseni teema tällä kertaa. Tällä hetkellä harrastan kahta lajia: sähköpyörätuolisalibandya ja -jalkapalloa. Aiemmin mainittu on näistä lajeista minulle kaikkein tärkein, koska siihen minulla on aina riittänyt motivaatiota. Kaikkein tärkeimmiksi asioiksi harrastamisessa koen sosiaalisen kanssakäymisen sekä vertaistuen. Menestyminen harrastuksissa ei ole kaikkein tärkeintä, vaikka se onkin motivaation tärkein lähde. Kilpaurheilu on usein erittäin raadollista, sillä se voi viedä motivaatiota suuntaan tai toiseen. Itsekin olen sen kokenut, ettei minulla ole heikkoina hetkinä ollut halua jatkaa pelaamista. Pettymykset täytyy osata käsitellä oikein, jotta menestyminen olisi mahdollista.

Olen tällä hetkellä mukana kahden urheiluseuran toiminnassa. Sähköpyörätuolisalibandyssa seurani on Tampereen Koovee ja jalkapallossa Tampereen Pallo-Veikot. Olemme kuitenkin pitkälti omillamme kulujen ynnä muiden suhteen. Rahaa kuluu muun muassa salivuokriin, pelituoleihin, matkakuluihin ja lisensseihin. Tämän takia meidän on pakko saada kasaan paljon sponsoreita (esimerkiksi Matrocks), sillä ilman heitä pelaajilla ei olisi varaa harrastaa. Sponsoreista huolimatta yksittäiselle pelaajalle jää silti maksettavaa noin 1000-2000 euroa/kausi. Oma pelituolini maksoi 1680 euroa ja sain sen hankintaan tukea Tampereen kaupungilta, joka maksoi puolet tuolin hinnasta. Kunnat ovat kuitenkin nihkeitä, sillä kukaan muu meidän joukkueesta ei saanut kaupungilta tukea. Periaatteessa kuntien pitäisi tukea harrastusvälineen ostamisesta koituvissa kuluissa, mutta harvemmin se toteutuu. Harrastusvälineisiin voi kuitenkin hakea tukea esimerkiksi Tukilinja-säätiöltä, jos kunnilta ei tukea heru.

Kaikilla ihmisillä on oikeus huolehtia omasta terveydestään ja kaikille pitää taata mahdollisuus harrastaa. Vaikeavammaisille ei ole paljoa harrastusvaihtoehtoja, joten näiden vaihtoehtojen tulee ottaa kaikki mukaan. Vammaisurheilussa pitää huomioida kaikki vammaryhmät, jotta pelaaminen olisi kaikille mahdollista. Kaikki eivät jaksa pelata montaa ottelua päivän aikana, joten nämä asiat pitää ottaa huomioon. Muutaman kerran olen saanut selän takana kommentteja siitä, että teeskentelisin sairauteni takana. Kukaan pelaaja ei liioittele vammaansa/sairauttaan, joten ketään ei tule syyttää siitä. Vammaisurheilun arvoihin kuuluu se, ettei kukaan jäisi ulkopuolelle. Harrastukset ovat kuitenkin tärkeitä syrjäytymisen ehkäisijöitä.

Tällä kaudella salibandyjoukkueeni saavutti ensimmäistä kertaa historiassaan mitalin. Olimme kolmansia sähkärisalibandyn Finlandia sarjassa. Minulle se ei ollut ensimmäinen, sillä pelasin Helsingin joukkueessa kaksi ensimmäistä kauttani. Tuolloin ei lähialueella ollut sarjassa pelaavia joukkueita, vaikka harjoitusryhmä löytyikin. Toinen kauteni Helsingissä päättyi mestaruuteen, jonka jälkeen aika oli kypsä perustaa kilpajoukkue Tampereelle. Kulunut kausi oli Kooveen sähkärisalibandyjoukkueen historian neljäs ja toivottavasti toiminta jatkuu tulevaisuudessakin.

 

Kirjoittanut Joona Pöysäri

0 kommenttia

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*